keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Vatsalihakset töihin!

Moikka! Nyt on tullut vähän taukoa blogista, toivekuvapostaus pitäisi tehdä, omien heppojen kuulumisia kertoa, vaikka niiden kanssa on tullut lähiaikoina vietettyä aika vähän aikaa ja sateet ovat estäneet ratsastukset välillä ja koulu on vienyt myös aikaa ja itse olen ollut nyt flunssassa. Motivaatio vaan omien heppojen kanssa ratsasteluun on ollut vähän nollassa syynä yksin ja ainoastaan se, että pellolla ratsastus on alkanut jo tympimään ja tahtoisi päästä ratsastamaan kunnolla kentälle, vaikka meille sellainen onkin jossain vaiheessa tulossa luultavasti, niin en ole asiasta kuitenkaan ihan varma. Kuitenkin ollaan paljon maasta käsitelty kuten juoksutettu, tehty temppuja ja Kamun kanssa luottamustehtäviä.

Kuvista kiitos Nealle!
Nyt kuitenkin postauksen aiheeseen eli viime lauantain tuntiin, jonka menin Ennillä. Ei ole tuonkaan ponin selässä tullut pitkään aikaan käytyä! Tunnilla menimme ilman jalustimia ja teimme istunta harjoituksia. Alkutunnista mentiin vielä jalustimien kanssa ja mentiinravissa kevyessä istunnassa pitkät sivut ja lyhyet sivut vaan harjoitusravissa. Jatkettiin uraa pitkin ravissa ja tehtiin muutamia voltteja ja tehtiin myös tehtäviä, että nostettiin polvet yhteen ja alas, ja kaikkea muuta tälläistä.



Mentiin sitten keski-ympyrälle ja ravattiin siinä sitten reippaampaa ravia ja tehtiin S päätyyn voltti jossa mentiin koottua ravia. Enni oli ihan kiva oma tasapainokin pysyi aika hyvin. Poni oli aika jäykkä, mutta rupesi itten jo taipumaan. Otettiin sitten taas koko kenttä käyttöön ja käveltiin välikäynnit.



Otettiin ohjat sitten tuntumalle, ja jakauduttiin pääty-ympyröille. Ravattiin hetki ja alettiin laukkaamaan pääty-ympyröillä. Ennin laukkaan oli aluksi tosi vaikea ja tuntui, että voisin hetkenä minä hyvänsä tipahtaa sieltä! Pikku hiljaa laukka alkoi olla jo helpompaa ja jatkettiin laukkaa koko kenttää käyttäen.




Otettiin sitten vielä toiseen suuntaan laukkaa, ja tehtiin pääty-ympyröitä laukassa. Itselläni alkoi jo vatsalihakset tulla kipeäksi ja seuraavana päivänä ne vasta olivatkin! Mentiin sitten vielä ravissa kolmikaarista ja ravia keventäen ja sitten loppukäynnit, Enni oli ihan kiva, vaikka kuski välillä mokailikin.




1 kommentti: