tiistai 11. lokakuuta 2016

Tuntikooste parin viikon tunneista

Nyt viimeiset 3 tuntia kiviojilla olen mennyt Daalialla. 2 koulutuntia ja yksi estetunti. Yhdestä koulutunnista ei ole kuvia, koska siskoni oli poisanut ne vahingossa...

24.9. Pohkeenväistöjä

Daalialla en ollut pitkään aikaan mennyt, mutta D väistää yleensä ihan hyvin, joten hyvillä mielillä lähdin tunnille. Tunnista en nyt hirveästi mitään muista, mutta alkuverkat tehtiin itsenäisesti ravissa ja laukoissa molempiin suuntiin. Ja lähdettiin sitten tekemään pohkeenväistöä niin, että käänneettiin C päädystä keskihalkaisialle ja lähdettiin väistämään vasempaan suuntaan. D väisti tosi hyvin ja saatiin paljon kehujakin väistöistä. Otettiin tähän suuntaan väistöjä vielä ravissa, jotka meni myös hyvin!

Tämän tunnin kuvat (c) Nea Kettunen
Käveltiin sitten välikäynnit. Ja otettiin vielä toiseen suuntaan pohkeenväistöjä tässä sama juttu, mutta väistettiin oikeaan suuntaan. Tähän suuntaan väistöt eivät menneet niin hyvin ja tämä suunta olikin meille vaikeampi. En saanut ponia oikein suoraksi, mutta kun saatiin alle edes yksi hyvä pätkä niin otettiin siihen suuntaan ravissa, ravissa sujui vielä huonommin, tuota suuntaa pitäisikin vähän hioa! Ravattiin sitten hetki ja poni liikkui oikein kivasti!





Otettiin sitten vielä kenttää ympäri laukkoja molempiin suuntiin ja mentiin loppuravit, joissa Daalialta löytyi oikein kiva muotokin!


1.9. Suoruus puomeilla

Tästä tuunnista ei siis kuvia ollut, mutta D ei ollut yhtään niin hyvä mitä viimeeksi, mutta saatiin joitain ihan kivoja pätkiä.

8.9. Estevälit

Tällä kertaa meillä oli siis esteitä ja olin ihan innoissani, koska itse niin paljon tykkään hypätä!! Daalialla siis jo kolmannen kerran peräkkäin ja ennen tuntia käytiin rakntamassa pieni rata kentälle. Alkuverkoissa testattiin miten ponit liikkuivat ja tehtiin parit pysähdykset ja voltit. Otettiin sitten ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja kävelttiin hetki ja alettiin hyppäämään.

Nämä kuvat (c) Viivi Viskari

Aluksi mentiin sivulla olevat kaksi pystyä ja laskettiin sille laukka-askelia, meille tuli 5 laukka-askelta joka oli meille hyvä. D tuntui tosi hyvältä ja esteitä korotettiin, nyt toisesta esteestä tuli okseri ja alettiin hyppäämään saman lailla, mutta mentiin tämän pysty okseri linjan jälkeen vielä lävistäjällä oleva pysty ja pystyltä uralla olevalle pystylle. Tarkoituksena saada saman verran laukka-askelia pysty pysty linjalle kuin pysty okseri, eli meidän tapauksessa 5 laukka-askselta.


Meillä tämä osuus sujui hyvin ja saatiin molempiin linjoihin 5 laukka-askelta. Sitten korotettiin vielä vähän esteitä ja mentiin sama rata. Tällä kertaa ei mennyt niin hyvin ja ekalle tuli kielto ratsastajan oman virheen takia, kun olin ponin edellä. Otettiin uusiksi ja nyt tuli paremmin, mutta kun käännyttiin toiselle linajlle ei saatu hyvää tietä, ja hypystä ei olisi tullut mitään, joten käänsin omasta tahdosta pois esteeltä ja meidän piti tulla uudestaan rata.



Nyt rata meni hyvin ja sain hyvän tien toiselle linajlle, ainoastaan ongelmana, että ekalle linjalle oltiin otettu 4 laukka-askelta, joka olisi ollut hyvä, mutta koska piti tulla 5 niin tultiin vielä kerran eka linja ja nyt tuli 5 askelta ja jotenkin valoistuin ja opin jotenkin isommillakin esteillä laskemaan laukka-asklia! D hyppäsi kuitenkin tosi hyvin ja voin olla vain tyytyväinen poniin!!



Mentiin vielä loppuverkat, joissa poni alkoi menemään kivan pyöreänä lopuksi! Oli kuitenkin kiva hypätä ja vaikka aina ei mennyt niin hyvin niin into hyppäämään on aina suuri ;)

lauantai 8. lokakuuta 2016

Mainio heppa♥


Moikka! Ratsastin tuossa pari päivää sitten Turottarella ja sain ratsastuksesta kuviakin, vihdoin! Käveltiin alkukäyynnit ja kun olin hetken kävellyt otin ohjat tuntumalle ja tein muutamia voltteja ja pysähdyksä, otin myös parit peruutukset. Turtsi tuntui ihan hyvältä ja lähdin raviin.



Ravissa hain vain hyvää tuntumaa ja tahdikasta ravia, tein myös muutamia voltteja ja isoja ympyröitä. Kun ravi oli jo vähän tasaantunut siirsin käytiin ja otin muutamat pohkeenväistöt niin, että tulen pellon lyhemmästä sivusta väistämään pitkälle sivulle päin. Ei siinä hirveästi pohkeenväitöä kyllä tullut, mutta muutamia sinnepäin olevia askelia, pitää tuota pohkeenäistöä alkaa treenaamaan enemmänkin!
Mentiin sitten vilä vähän aikaa käyntiä ja heppa alkoi jo ehkä vähän myötämään niskasta ja rentoutumaan, voi kun saataisiin tuo rentous säilymään ravissakin!

Yritettiin säätää jotain pohkeenväistöä...


Lähdin sitten raviin ja tein taas muutamia voltteja ja siirtymisiä harjoitusravissa. Käveltiin sitten välikäynnit ja lähdin raviin ja otin yhdellä sivulla laukkaa. Yritin saada laukan nousemaan rauhallisesta ravista eikä kiihdytyksestä. Turtsi nostikin pari kertaa laukan jo aika hyvin, vaikka vielä vähän kiihdytteli. Laukka pyöri hyvin ja voin olla kyllä tyytyväinen Turtsiin!♥ Otettiin myös kevyessäistunnussa vähän laukkaa.





Otettiin vielä toiseen suuntaan laukkaa heppa oli jo vähän väsähtänyt, kun kunto ei ole vielä ihan parhaimillaan, mutta alkaa sitä lihasta jo tulla läskin tilallekkin! Loppuverkat ravasin pitkillä ohjilla, ensin piti jarrutella vähän hevosta kun oli vielä niin kiihdyksissä laukkojen jälkeen, mutta heppa kuitenkin rauhottui nopeasti ja saatiin taas hyvä ravi. Kävelin sitten loppukäynnit vähän vapaamin ympäri peltoa. 

 


Tässä oli nyt pitkästä aikaa postausta meidän omien heppojen ratsasteluista, toivottavasti piditte! Ja pahoittelut jos värimaailma vaihtuu joissain kuvissa!