sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017

Ja niin tämäkin vuosi sujahti ohi hetkessä! Paljon on asioita tähän vuoteen mahtunut, ja nyt olisi aika paltata ajassa taaksepäin, kun tämä vuosi oli vasta alkamssa...


Eipä mitään erikoista, ratsastin molemmilla hepoilla normaalsiti, ja Kiviojilla meninkin aika monella eri ponilla Fionalla, Erinillä, Ninnillä, Queenilla ja Ennillä. Poikkeuksellisesti oli yksi tunti tiistaina, sillä joulukuulta oli yksi tunti siirretty tammikuulle.


Emilia kävi ottamassa meistä kuvia, tosiaan Kamusta ei saanut kuin vaan studiokuvia, sillä se ei millän malttanut pysyä paikoillaan. Hepat pääsivät myös kerran juoksentelemaan pellolle, ja varsinkin Kamu oli ihan innoissaan :D Kiviojilla ratsuina olivat Etydi, Emer, Queen ja Anni.


Maalsikuu meni myös aika tavallisissa merkeissä, Kamun kanssa ratsastukset eivät aina sujuneet kovinkaan hyvin, sillä se keksi kaikenlaisia omia temppujaan... Tunneilla menin Etydillä, Ennillä ja Erinillä.


Lumet alkoivat sulamaan ja pelto oli aika huonossa kunnossa ratsastusken suhteen alku kuusta, loppu kuusta pelto oli jo paljon paremmassa kunnossa, kun lumet olivat sulaneet jo pois. Tuntiratsuina olivat Erin kaksi kertaa, Queen, Etydi ja Fiona.


Käytiin loppu kuusta katsomassa kun ori varsat päästettiin kesälaitumille. Omat hepat pääsivät myös viimeisillä viikoilla aloittamaan laidun kautensa. Kiviojilla oli myös koulukisat, missä menin Fionan kanssa meidän ekan C-merkin. Poni oli verkassa ihan super, rata oli kuitenkin aika vaisu ja oltaisiin pystytty mielestäni parempaankin suoritukseen. Saatin kuitenkin 62,22% johon sai olla tyytyväinen. Tunneilla menin Sintillä, Queenilla ja pari kertaa Leijalla.


Kesäloma alkoi! Nyt oli aikaa ratsastaa ja viettää enemmän aikaa heppojen kanssa. Emilia kävi ottamassa meistä alku kuusta taas aivan ihania kuvia, ja nyt myös Kamu osasi olla maltillisesti kuvattavana ;) Taisi tosin johtua vain siitä, että kuvat otettiin niiden omalla laitumella, eli ei tarvinnut poistua omasta turvallisesta aitauksesta... :b Tunneilla olivat ratsuina Etydi, Daalia ja Berry.


Kiviojilla alkoi kesätauko ja meillä oli vain yksi tunti, joka sujui esteiden parissa Etydin kanssa. Heinäkuussa olikin aika yllätävän paljon lämpimiä päiviä, ja omien heppojen kanssa ratsastelut sujuivat aika kevyesti. Loppukuusta ratsastuskentämme saatiin aitoja vaille valmiiksi, ja sitä kävin Turtsin kanssa jo testaamassa. Tosiaan ei mikään kummoisen suuri kenttä, mutta meidän ratsasteluun  ihan riittävän kokoinen. Lumien sultua tuohon hiekan päällehän laitetaan viellä pintahiekka, joka on vähän kovempaa materiaalia, kun tuo normaali hiekka on aika upottavaa, ja sen takia se on myös raskaampaa hevoselle. Onneksi näin talvella se ei haittaa kun on hyvä lumpi pohja.

Nyt taidettiin jo poiketa vähän asiasta, mutta nyt takaisn heinäkuuhun. Kävin siis heinäkuun aikana katsomassa ja kuvaamssa Lappeenrannan koulukansallisia, ja oli taas niiin kivaa päästä näkemään ja kuvaamaan hienoja poneja ja hevosia!


Ensimmäinen elokuun viikonloppu vietettiin Kuninkuusraveissa. Kiviojan syyskausi alkoi, ja menin kerran Leijalla ja kaksi kertaa Fionalla. Kamun kanssa alkoi näkyä kehitystä, ja alettiin jo ottamaan enemmän ravia. Emilia ja Aino kävivät myös tuossa kuussa ratsastamassa Kamulla ja Turtsilla.


Kamun kanssa luottamus kasvoi, ja pystyin jo kävellä sen kanssa loppukäynnit ihan pitkillä ohjilla rennosti ilman, että se näkisi jotain mörköjä metsässä ;) Turtsin kanssa ratsatselut sujuivat ihan hyvin. Kiviojilla ratsuina olivat tällä kertaa Enni, Emer ja Leijalla menin kaksikin kertaa.


Kenttä oli välillä aika huonossa kunnossa sateiden takia, ja sen seurauksena ratsatselut jivät vähemmäsi ja lähinnä kevyiksi humputteluiksi. Kiviojan hieno maneesi valmistui, ja menin siinä kuussa Etydillä, Leijalla ja Queenillä. Loppukuusta lähdettiin kohti Floridaa, harmikseni vietin puolet lomasta kipeänä, ja vielä loman jälkeen olin monta päivää kipeänä, ja poissa koulusta. Minulla oli siis jokin virus ja myös silmätulehdus samalla :/


Hepat laitettiin jo hiekkatarhoihin, ja ratsatselut jatkuivat vielä aika kevyesti. Loppu kuusta saatiin jo luntakin! Tunneilla ratsuina olivat Daalia, Etydi, Leija ja Emer.


Varmaan yksi parhaista kuukauksista. Päästiin omien heppojen kanssa vihdoin ratsatsamaan kunnolla kun tuli hyvä lumi kerros. Suomi täytti 100-vuotta! Ja suomenhevonen 110-vuotta! Kiviojilla tuunit meni oikeastaan paremmin kuin hyvin! Menin Etdydillä, Emerillä ja kaksi kertaa Fionalla + Sanna Kosken valmennus Fionan kanssa, josta jäi ihan tosi hyvä fiilis. Fiona liikkui pätkittäin tosi hyvin, ja alkoi vähän pyöristyä niskastakin. Poni ei ollut mennyt mulla varmaan koskaan näin hyvin! Toki tuli myös niitä huonompia pätkiä, kun poni päätti välillä jäädä taas jumittamaan ympyrällä, mutta päällimäisenä mileen jäi hieno poni♥

Tänä vuonna koin mielestäni suurimman kehityksen ratsatsuksen suhteen, kun palasia alkoi loksahdella paikoilleen, ja pääsin toteuttamaan niitä asioita mitä olen halunnut päästä tekemään. Kaiken kaikkiaan oikein hieno vuosi ja toivottavasti seuraava sitäkin parempi!

Hyvää uutta vuotta kaikille!


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Syksy on täällä!

Pakko tulla jakamaan nyt tänne blogiinkin näitä ihania syyskuvia! Viime viikon lauantaina käytiin siis ottamassa Idan kanssa syksyisiä kuvia heppojen kanssa ja niistä tulikin aivan ihania! Tässä siis muutamia prhaimpia otoksia teille ;) Kaikki paitsi Turottaren pääkuvat ovat (c) Ida.

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14. Meidän suokkitiimi♥

Mikä kuva oli teidän suosikki?

perjantai 1. syyskuuta 2017

Hyvää kuuluu!

Viime aikoina ei ole hirveästi ollut motivaatiota tehdä postauksia, ja täst edes aion päivitellä tänne vain silloin kun tuntuu, että tekisi mieli kirjoittaa postausta. Joten blogi ei tule olemaan niin hirveän aktiivinen enään, enkä tiedä, että onkohan se koskaan ollukkaan... Blogia haluan kuitenkin aina välillä päivitellä, joten postaukset ei suinkaan lopu. Jos kuitenkin haluatte seurata heppailujani enemmän, niin instagramiin (@kia_equestrian) päivittelen aktiivisesti, joten kannattaa laittaa seurantaan, jos kiinnostaa!



Kamulle ja Turottarelle kuuluu hyvää! Ollaan siskoni kanssa ratsasteltu molemmilla ja hepat ovat liikkuneet kivasti! Kentällä ei tällä hetkellä pysty laukkaamaan, sillä tuo hiekka mikä siinä on, on vielä hiukan upottavaa, kun siihen laitetaan pintahiekka vasta keväällä kun lumet ovat sulaneet pois, sillä tuo lumi muotoilee kentän hiekan oikeaan muotoonsa, jolloin on hyvä vasta laittaa viimeinen kantavampi kerros. Joten ainakin syksy menee käyntiä ja ravia treenaten. Mutta eipä itseä tuo juurikaan haittaa!

Viime sunnuntaina Turotar ja Kamu saivatkin vierailevia ratsastajia selkäänsä, kun kaverimme Emilia ja Aino kävivät meillä ratsastamassa molemmilla puoliksi. Tämä oli myös eka kerta meidän aikana kun Kamulla ratsastaa joku sille vieras ihminen. Siihen nähden Kamu käyttäyti tosi nätisti ja Turtsikin oli oikein kiltisti ja molemmilla meni ratsastelut hienosti! Itse kävin myös vetämässä alkuverkat Turtsilla ja Emilia jakeli meille vähän vinkkejä kentän reunalta. Turtsi oli tosi kiva ratsastaa ja välillä tuli ihan super pätkiä!


Kiviojilla olen mennyt elokussa 2 kertaa Fionalla ja kerran Leijalla. Fionan kanssa mentiin kerran pientä innaria puomeilla ja kavalleteilla. Leijan kanssa hypättiin ja viime viikolla menin Fionalla maastossa. Fiona on ollut ihan kiva ja maastossa super kiva!  Leijan kanssa meni kans kivasti, vähän oli hakemista esteillä, mutta loppua kohden parani.

Tb koulukisoihin♥


lauantai 19. elokuuta 2017

Mitä olen oppinut hevosistani osa 2

Nyt olisi aika toteuttaa toinen osa tästä postauksesta. Viimeksi kerroin mitä olen oppinut Turottaresta ja nyt olisi sitten Kamun vuoro! Eli...

Mitä olen oppinut Kamusta?


Kamu on utelias pieni halinalle♥  Se tykkää ihmisen seurasta, mutta vaatii paljon luottamusta. Kamu säikkyy helposti uusia asioita ja kovia ääniä. Myös uusi ympäristö tekee Kamun varovaiseksi. Hoitaessa se on aikamoinen rimpuilija, mutta tottelee nykyään aika hyvin ihmistä, vaikka vielä paljon on petrattavaa. Olen oppinut myös omastamielestä miten tuota hevosta tulisi käsitellä. Jos Kamu tekee jotain tyhmää sitä pitää päättäväisesti komentaa, ja sille pitää paljon puhua niin se rauhoittuu ja myös kiittämienen on tälle hevoselle tärkeää, niikuin varmasti monelle muulekkin.


Kamu tykkää paljon hamuilla erinlaisia asioita ja se siinä hevosessa on ehkä kaikista hauskinta! :)

Ratssatsuksessa sen kanssa saa olla hyvin napakka, sillä heppa saattaa välillä keksiä vähän omia temppuja ;)  Kamu kuitenkin osaa mennä myös nätisti ja totella ratsastajaa.



Olen myös oppinut tämän hevosen kanssa kuinka näitä vähän haastavia hevosia käsitellään ja, että niideenkin kanssa pärjää mainiosti kun vaan osaa olla päättäväinen. Kamu on muuttunut vuodessa jo tosi paljon, ja ymmärretään tosiamme paljon paremmin! Tämän Kamusen kanssa meillä on vielä paljon yhteisiä hetkiä edessä ja otetaan kaikesta siitä ilo irti!♥






keskiviikko 2. elokuuta 2017

Ekat ratsastukset omalla kentällä

Moikka! Täällä blogin puolella en ole tainnut mainitakkaan siitä, että meille rakennetaan kenttä pellollemme. Nyt se on pintahiekkaa vaille valmis, vaikka tuota hiekkaa ei olla vielä laitettu, olen jo käynyt ratsastamassa siellä normaalin hiekan päällä, joka on hiukan pehmeää, mutta pystyin kuitenkin menemään siinä kaikki askellajit läpi :) Aitoja ei oltu vielä tuossa vaihessa laitettu, mutta nyt ne jo on siellä ;)



Aluksi vaan testailin miltä kenttä tuntuu ja tein käynnissä pydähdyksiä ja voltteja. Turotar oli aluksi aika ihmeissään ja katseli vaan ympärilleen. Alettiin sitten ravaamaan ja aluksi heppa vähän yskähteli, mutta parin ravipätkän jälkeen yskiminen loppui. Taitaa taas johtua siitä, että ollaan annettu hevosille parina iltana heinää kun ollaan jätetty ne yöksi ulos, ja kun tuo heinä voi olla vähän pölyistä, niin se sitten alkaa yskittää Turotarta helposti. Ja varsinkin ratsastuksen aikana se saattaa alkaa yskimään, mutta menee aika nopeasti ohi. Aletaan antamaankin Turtsille nyt säilöheinää, joka ei sitten pölyä. Nyt kuitenkin takaisin ratsastukseen! Teimme ravissa lähinnä ympyröitä ja loivaa kiemurauraa.





Ravissa en meinannut saada oikein minkään laisata rentoutta hevoseen, mutta käynnissä heppa alkoi jo tuntua paremmalta. Käveltiin sitten välikäynnit ja otettiin pari laukkapätkää. Noh, hyvä että sain edes laukan nousemaan, kun heppa taas vaihteeksi meni jotain kiitoravia... Kokeilin laukannostoa ympyrällä ja saatiin siinä sitten pari laukka pätkää, mutta kyllä meidän pitää alkaa treenata noita laukannostoja! Loppuverkat menin sitten oikeaan suuntaan ja pyysin sitten siskoani vähän koutsaamaan, kun halusin saada raviin edes jokin laista otetta. Siinä sitten tein ympyröitä ja taivuttelin heppaa ja koitin iste pysyä ryhdikkäänä. Ja aina kun tuli edes jonkin verran pareempaa ravia niin aina tietenkin kiitin Turtsia. Työ alkoi tuottaa lopulta tulosta ja saatiin ihan super hyviä pätkiä ja ymmärssin, että joo näinhän se toimikin! 




Super Turotar ja onnellien ratsastaja♥ Tästä on hyvä jatkaa treenejä eteenpäin!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Mitä olen oppinut hevosistani osa 1

Moikka! Nyt ollaankin vähän erikoisemman postauksen parissa ;) Mietin pikään, että pitäisikö kirjoittaa postaus "mitä olen oppinut hevosistani" vai "mitä olen oppinut hevoseltani." Molemmista saisi kirjoitettua kivaa tekstiä, mutta päädyin kirjoittamaan lopulta ensimmäisestä vaihtoehdosta. Teen tästä vielä toisen osan, että voin kertoa vielä tietenkin Kamusta.

Mitä olen oppinut Turottaresta?


Turotar on oman arvonsa tunteva hevonen. Siltä löytyy paljon sitä tammamaisuutta, jonka huomaa varsikin käsitellessä. Tarhasta se ei suostu antamaan kiinni ilman herkkupaloja, tai jos Kamua lähtee viemään karsinaan, niin kyllä se sitten antaa kiinni, ettei joutuisi jäämään yksin. Muutoin jos sitä lähtee ottamaan kiinni tarhasta, niin se kääntää vaan korvat luimuun ja takaosan varoittavasti "jos yrität tulla vielä lähemmäs niin kaviosta saat." Mutta kun Turtsin on saanut kiinni, niin kylläs se sitten käyttäytyy nätisti ja tottelee ihmistä ;) 


Niikuin varmasti jokaisella hevosella on omanlaisia tapoja ilmoittaa jostain asiasta, niin on myös Turottarella. Kun tarhassa vesiastiasta on sattunut loppumaan vesi (yleensä ei kyllä näin käy) niin Turtsi ilmoittaa siitä laittamalla kavionsa vesiastiaan ja hakkaamalla sitä kaviollaan. Aika fiksu heppa mulla kyllä on ;) Kun Turtsi haluaa ruokaa karsinassa, se rämpyttää kaltereita hampaillaan. Se ääni on kyllä tosi ärsyttävä, tuo tapa pitäisikin jotenkin saada loppumaan, kun se on opettanut sen jo Kamullekkin...

Ratsastuksessa olen oppinut sen, että Turtsi on aika herkkä pohkeelle, ja alku raveissa se voi olla aika raketti, mutta loppua kohden meno tasoittuu. Tosiaan olen jo oppinut ratsastamaan Turotarta paremmin, niin menokaan ei ole enään niin hurjaa mitä joskus, mutta on siinä vielä hiljentämistä. 
Turtsin kanssa ei kannatta ottaa mitään kauhean rankkaa treeniä, sillä sen kunto ei ole vielä niin hyvä ja heppa väsyy välillä aika helposti, niin pitää välillä tarkastella milloin olisi sopiva aika ottaa vähän käyntiä. Heppa osaa myös palkita ratsastajan, kun on tehnyt jotain oikein♥





Mutta ennen kaikkea olen oppinut sen, että Turotar on minulle hurjan tärkeä, enkä siitä luopuisi mistään hinnasta, luotto tuohon hevoseen on 100% ♥