keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Treeniä!

Kiviojilla ollaan nyt viimeiset 2 lauantaita harjoiteltu kisoihin molemmat kerrat olen mennyt Fionalla♥ Poni on ollut ihan super lukuun ottamatta omia mokia.. Itse tuolla ekalla kerralla olen miettinyt mitä pitäisi harjoitella ja mitkä ovat ne meidän ongelmat. Ja seuraavaa lauantaina pässyt korjaamaan ongelmia. Esim nyt viime lauantaina osasin istua rauhallisemmin laukkaan enkä työntänyt ponia eteen päin, niinkun viimetunnilla. Ja ollaan saatu laukka pyörimään ihan tosi hyvin! Ollaan molemmilla tunneilla menty aina rata yksitellen. Viimetunnilla käytiin lopputunnista vielä kahlailemassa ja Fionasta kuoriutui oikea vesipeto!

Pahoittelut kuvien laadusta!





Eilen ratsastin Turottarella. Heppa oli ihan kiva ja reipas. ärsyttää vaan kun pelto on aika epätasainen, kenttä olisi vaan niin hyvä saada!  Laukassa heppa oli ainakin tosi super vaikka toiseen suuntaan ei saatu niin hyviä pätkiä. Harmi, että laukoista on vaan videoita. Kokeiltiin Turtsin kanssa myös vähän keskikäyntiä, kun kumminkin koulukisoissa sitä pitää mennä. ja ihan hyvin se onnistui.




torstai 5. toukokuuta 2016

Keväiset kuvailut

Ihanaa kohta on kesä! Tänään käytiin ottamassa Turtsin kanssa vähän keväisiä kuvia, kuvista ei tullut niin hyviä, mutta tähän kokosin parhaimmat.


1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12. Oma suosikki♥

13.

Mikä oli suosikkisi?