keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Viimepäivien kuulumisia

Ihan tähän aluksi haluan sanoa, että tuo banneri on väliaikainen niikun oli tuo viime bannerikin, joten älkää säikähtäkö. Nyt kuitenkin asiaan, kerron tässä postauksessa vähän viimepäivien heppailuista. Toissaviikon lauantaina menin Ninnillä tunnin. Tuo tunti ei mennyt oikein putkeen ja Ninnikin oli vähän tuollainen yllätysratsu sillä menin sillä viimeeksi kesällä. Eli en Ninnillä pitkään aikaan ole mennyt. Tunnista en kuitenkaan rupeea kertomaan sen enempää. 

Viimeviikon lauantaina menin Annilla, ennen tuntia ajattelin, että laukoista ei tule mitään, sillä se vetää aika isoja pukkeja laukannostoissa, mutta Anni oli paljon parempi mitä ajattelin. Ravissa sitä joutui vähän hoputtamaan, mutta rupesi liikkumaan paremmin kun käski napakasti eteen päin! Tehtiin ravissa joitaikin voltteja ja pysähdyksiä. Laukassa tehtiinn niin, että laukattiin tallin puoleinen sivu. Anni teki aluksi pukin ja ajattelin, että nyt kyllä tipun, mutta pysyin kun pysyinkin hyvin satulassa. Käskin Annia napakasti eteen päin ja se lähti laukkaamaan ujuvasti. Pamikin kehui, että hyvin korjattu! Sen jälkeen Anni laukkasikin jo hyvin ilman pukkeja. Käveltiin välikäynnit tässä välissä muistaakseni. Ennenkuin jatkettiin seuraavan laukkatehtävän parissa. Jossa laukattiin kenttää ympäri ja tehtiin aina laukassa pääty-ympyrät päätyihin. Anni teki aluksi pukin, mutta korjasin hyvin ja saattiin uusi hyvä laukan nosto. Volteilla Anni vähän hiipui, mutta saatiin joitaikin hyviäkin ympyröitä, joissa saatiin laukka pyörimään hyvin :) Vaihdettiin vielä suuntaa ja sama tehtävä toiseen suuntaan tähän suuntaan laukka ei pyörinyt niin hyvin, mutta muutama ihan jees pätkäkin sinne tuli.

Annilla talvella 2015

Isi oli aurannut meille pienen kentän pellolle. Joten päästiin eilen Turottaren kanssa ratsastelemaan! Ida ratsasti turottarella ensin ja sitten minä. Ida oli kävellyt jo vähän niikun väli käynnit joten kävelin itse pari kierrosta vähän lyhyemmällä ohjalla. Otin sitten ohjat tuntumalle ja tein käynnissä pysähdyksiä ja voltteja. Aloin sitten tekemään sellaista tehtävää, että menin lyhyet sivut niin hidasta käyntiä kun pystyin ja pitkät sivut hidasta ravia. Turotar tuntui tuossa hyvin mukavalta. Sitten jatkoin ihan normaalia kevyttä ravia "kenttää" ympäri. Sitten kun oltiin raviltu tarpeeksi siirsin käyntiin ja aloin tekemään niin, että toisella lyhyellä sivulla teen voltin ja pitkälläsivulla loivaa kiemurauraa. Voltilla yritin vähän taivuttaa heppaa. Ja turotar meni tosi kivaa rentoa käyntiä, Ja kuunteli hyvin!♥ Yleensä se kun vaan puuskuttaa menemään. Sitten kävelin loppukäynnit pitkillä ohjilla. Lopuksi vielä tein pieniä leikkejä, että yletynkö rapsuttamaan Turottaren korvien välisä ja sen sellaisia sitten taputukset ja talliin!





lauantai 6. helmikuuta 2016

Fiilistelyä!

Tänään minulla oli ratsastus, listassa minun kohdallani luki Emer! Olin niin iloinen, koska menin Emerillä viimeksi syyskuussa. Pami oli jossakin muualla joten tuntimme piti Juulia. Kävelimme ensin alkukäynnit. Kun olimme kävelleet aloimme menemään niin, että tehdään käynnissä aina lyhyille ja pitkille sivuille pysähdykset, että saadaan poneja vähän kuulolle. Emer pysähtyi ihan tosi hyvin, vähän oli intoa lähteä jo liikkeelle, mutta muuten kuunteli hyvin! Vaihdoimme suuntaa ja teimme samat tähän suuntaan. Kun olimme hetken tehneet tuota tehtävää lähdimme raviin. Ravissa aloimme tekemään päätyihin pääty-ympyrät ja pitkien sivujen puolivälissä siirrettiin käytiin ja takaisin raviin. Emer vähän kaahotti, ja tuntui, että avut eivät menneet läpi. Lopuksi kuitenkin meni jo paremmin. Volteilla taivuttelin vähän Emeriä. Vaihdettin vielä suuntaa ja samat jutut.



Sitten käveltiin välikäynnit. Ope kertoi sillä aikaa tehtävän jotta aloimme sitten tekemään. Eli aina C ja L:stä käännettiin keskihalkaisialle ja lähdettiin väistämään. Emer väisti ihan tosi hyvin, piti vaan saada Emer vähän suoremmaksi. Emeriä en kyllä saanut missään vaiheessa ihan suoraksi, mutta saatiin muuten tosi hyviä pätkiä :D mentiin hetki harjoitusravia ja aloimme sitten laukkailemaan. Laukattiin aina pitkät sivut ja lyhyet sivut mentiin ravia.





Emer laukkasi tosi hyvin! Pienillä ravipätkillä Emer alkoi menemään muotoon ja saatiin myös vähän laukkaankin sitä  muotoa. Vaihdettiin suuntaa tehtiin samat laukat vielä tähän suuntaan. Mentiin vielä loppuravit jotka ravasin vähän pidemmällä ohjilla. Emer taipui kivasti ja saatiin paljon kehujakin, että  emer meni nättiä ravia ja hienosti muodossa! Mentiin sitten vielä loppukäynnit ja isot taputukset ponille!♥


Hieno Emer!♥
Hoidin vielä Emerin, Emer jatkoi klo 14 tunnille joten jätin sen karsinaan. 
Tässä oli nyt pitkästä aikaa tälläinen tuntipostaus, toivottavasti piditte! ;)

maanantai 1. helmikuuta 2016

Ratsastushistoriani

Moikka! Blogin erikoispostaus äänestykseen tuli tosi kivasti ääniä. Eniten ääniä tuli ratsastushistoeiapostaukseen! Joten aloitetaans :)

Olen aina ollut hevostyttö, koska meillä on muutenkin aina ollut hevosia, ja olen päässyt monta kertaa selkäänkin. Varsinaisen ratsastuksen aloitin, kun äiti haki keväällä meille paikkaa missä voisimme aloittaa ratsastuksen. Löysimme Kiviojan ponitallin, otimme yksityistunnin sieltä, tunti oli vähän niikun kokeilutunti, jonka muuten menin Jasonilla. Pidimme Kiviojaa hyvänä tallipaikkana ja päätimme aloittaa ratsastusken siellä, vakiotunneilla emme päässy viellä aloittamaan, kun vasta syksyllä 2013. Sillä aikaa kävimme tunneilla vaain silloin jos kaksi olisi jäänyt tunnilta pois. Siitä se sitten lähti, koko ajan oppi jotain uutta ja paremmaksi ratsastajaksi.

Fiona talvi 2014

Anni kevät 2014

Jaminaan tutustuin tarkemmin 2014 keväällä, jolloin siitä tulikin ehdoton lempparini!♥ Kun Jamina lähti laukkailemaan vihreimille laitumille, lempiponikseni kuoriutui Fiona. Kesällä osallistuin ensimmäistä kertaa kisoihin, estekisoihin Fionalla. Joissa olin viides eli jos olisin ollut yhden sijan parempi olisin sijoittunut ja saanut ruusukkeen. Olin ihan super tyytyväinen suoritukseeni! 2015 talvella Turotar tuli kuvioihin, onhan se meillä ollut koko ikäni, mutta nyt kun olen itse tajunnut jotain ratsastuskesta, myös Turottarella ratsastus alkoi kiinnostaa, Turotar osasi jo entuudestaan jotain ratsastus juttuja, vaikka eihän se ollut läheskään saman tasoinen kun esim jotkut tuntiponit, eikä kyllä ole vieläkään, mutta ratsastettavuus kuitenkin vähän parempi kun tuolloin. Ensin aloitimme Turottaren kanssa liinassa ratsastuksesta, sitten saatiin jo liina pois kuvioista, ja päästiin ratsastamaan itsenäisesti.
Fiona estekisat 2014
Turotar 2015 kesä (Turottaresta ei löytynyt mitään kuvia 2015 talvelta)

Muistan kun tuossa 2015 talvena mnin tosi monesti Fionalla ja Annilla melkeimpä joka toinne tunti Annilla ja joka toinen tunti Fionalla. Parashan juttu tuossa oli se, että pääsin menemään monta kertaa Fionalla. Ei minulla mitään Anniakaan vastaam ollut tosi kiva tapaus, mutta alkoi kyllä vähän tylsistymmään mennä niin paljon samoilla poneilla.

Anni talvi 2015
Tuossa keväällä aloin menemään jo aika paljon eri poneilla, kun kesällä tuli aika paljon uusia poneja Kiviojille, esim  Ninni, Emer, Enni, Celeste ja Robin. Robinilla en olekkaan viellä mennyt. 2015 syksynä tutustin myös poksuun! Poksu on kyllä ollut vähän pidempään jo Kiviojilla, itse sillä nyt pääsin sitten menemään. Ja tuossa 2015 syyskuussa oli myös estekisat joissaa myös tottakai menin Fionalla, noissa kisoissa ei sitten mennytkään kovin hyvin, mutta aina ei voi onnistua!

Ninni 2015 kesä

Fiona 2015 kesä

Emer 2015 syksy

Pokemon 2015 syystalvi
Turotar 2016 talvi

Tässä sitä nyt ollaan Lauantaina käydään niikun aina normaalisti ratsastustunnilla. Ja Turottarella ratsastellaan täällä kotona. Itseni mielestä olen oppinut paljon ratsastajana ja opin varmasti vielä paljon! Tässä nyt ratsastushistoriani, toivottavasti ajksoitte lukea loppuun! Ja toivottavasti piditte!