lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 meidän matkassamme!

Moikka! Vuosi vaihtuu pian ja tässä postauksessa olisi tarkoitus miettiä kulunutta vuotta ja sen tapahtumia. Alkuvuoden kuvat ovat sitten tosi huonolaatuisia, mutta koittakaa kestää!

Tammikuu

Tammikuussa iskivät kovat paukkupakkset ja sen takia ratsastustunteja jouduttiin peruumaan. Turottarellakaan en päässyt ratsastamaan kun vasta loppukuusta. Ratsastustunteja oli vain kaksi jotka menin Annilla ja Celestellä. Turottarella lähinnä mentiin hankijumppaa pellolla, jolloin otettiin vaan käyntiä ja ravia. Käytiin myös ottamassa muutamia talvisiakuvia.




Helmikuu

Helmikuussa ei ollut mitään ihmeellistä, iskä oli aurannut lumeen niin sanotun "kentän" ei se mikään hirveän hyvä ollut ja aika pieni ja epätasainen, mutta kyllä siinä pystyi silti ratsastamaan ja otetiin myös muutamia laukkapätkiä. Kiviojilla sitten ratsuna toimi Emer, Anni, Ninni ja Enni.

Tämä on vuodelta 2015, mutta menköön nyt!


Maaliskuu

Humputeltiin Turtsin kanssa pellolla kun "kenttä" ei ollut enään hyvässä kunnossa, kun lumet olivat alkaneet sulaamaan joistaikin kohdista ja maa oli sitten erittäin vetinen. Kiviojilla ratsuina oli Anni, Fiona, Celeste ja vähän harvinaisempi ratsu Jason. Tässä kuussa myös Turon Palma, joka toimi meillä jalostustammana lähti hevostentaivaaseen.




Turon Palma ei ollut minulle mitenkään hirveän tärkeä, mutta olihan se Turottaren sisko
ja vaikka se oli välillä aika äksy ja arvonsa tunteva hevonen, kun aikoinaan ollut yksi parhaimpia
suomenhevosravureita, niin olihan se joskus lempeäkin ja kiva hoitaessa :)  Lepää rauhassa♥
Huhtikuu

Käytiin Turottaren kanssa aika useasti kävelyllä pellolla, kun se tuntui olevan aika yksinäinen välillä. Ratsastin sillä myös normaalisti pellolla. Kiviojilla mein Fionalla, Ninnillä ja kaksi kertaa Etydillä.




Toukokuu

Fionan kanssa treenattiin Kiviojan koulukisoihin, mutta rata meni kyllä päin puuta ja en ehtinyt edes verkata hyvin joten sekin kai yksi syypää huonoon rataan. Prosentit olivat kuitenkin 61.666% joten ihan hyvät ekoiksi koulukisoiksini! Muuten toukokuu meni aika rennosti. Kiviojilla menin siis kaksi kertaa Fionalla+ Koulukisat ja kaksi tuntia kuun lopussa Ninnillä ja maasto Emerillä.



Kesäkuu

Koulut loppui ja kesäloma alkoi! Saatiin järkkäri ja näin myös parempia kuvia. Turtsin kanssa meni hyvin ja Kiviojilla hypättiin Emerin kanssa maastoesteitä, Ninnin kanssa koulua ja kauden vika tunti Emerillä ilman satulaa!





Heinäkuu

Emilia tuli meille pariksi päiväksi yöksi ja tehtiin kaikkea kivaa Turtsin kanssa! Paarmat vaan eivät tuntuneet jättävän meitä rauhaan! Kamu tuli meille jossain heinäkuun puolessa välissä, ja alettiin sen kanssa tekemään tuttavuutta. Kävin myös Idan kanssa EKR:n koulukansallisissa kuvailemassa. Ja loppukuusta oli sitten nokka kohti Turkua ja Kuninkuusraveja!


Minun ei ollut aluksi tarkoitus mennä tuonne selkään, mutta kävin sitten
muutamat laukat ottamssa joten älkää ihmetelkö vaatteitani!



Elokuu

Kiviojilla tunnit pyörähtivät taas käyntiin ja heti ekalle tunnille sain Fionan♥ Muita ratsuja oli Emer ja Ninni. Kiviojilla oli myös perjantaina 19.8. koulukisat joissa menin Fionalla ja luokkana sama mitä viimeeksikin eli Helppo C, E.B Special. Tällä kertaa kisat menivät hyvin ja prosentit olivat 64.04% ja 7. sija, ei yletetty ihan ruusukkeille, mutta hyvä sija ja rata ja hienoin poni♥ Ratsastin myös ekaata kertaa Kamulla ja ratsastelin myös Turtsilla.







Syyskuu

Kiviojilla ratsuja olivat Enni, Queen, Ninni ja Daalia. Queenin kanssa hypeltiin ja tuli rikottua este-enkkakin ja Queenin kanssa pyörähdettiin 60cm estekisoissa, rataan en ollut tyytyväinen, mutta puhdasrta kuitenkin saatiin! Heppojen kanssa meni hyvin ratsasteltiin molemmilla ja käytiin ottamssa syksyisiä kuvia. Käytiin myös aika paljon irtojuoksuttamssa hevosia.






Lokakuu

Alettiin Turtsin kanssa treenailemaan pokheenväistöjä ja tässä kuussa meillä alkoi loksahdella oikeita paloja paikoilleen. Tunneilla menin 2 kertaa Daalialla ja kerran hypeltiinkin. Menin myös Etydillä 2 kertaa ja kerran pääsin vihdoin Fionan selkään, jonka kanssa käytiinkin maastossa ja tultiin vielä takaisin kentälle loppuverkkaamaan ja poni alkoi menemän vähän pyöreäksikin! Hieno poni♥




Marraskuu

Vähän hiljaisempi kuukausi, mutta pari kertaa kävin ratsastamssa Kamulla ja Turtsillakin pari kertaa ja Kamun kanssa treenailtiin temppuja ja tehtiin muita maastakäsittelyitä. Kiviojilla menin Ninnillä, Daalialla ja Ennillä.




Joulukuu

Nuoska lumi esti suurimmaksi osakisi ratsastamisen, kun kenkiin kertyi isot tilsat, mutta kerran käytiin turtsin kanssa käppäilemässä ja Kiviojilla ratsastustunteja oli vain kaksi koska itse olin joulukuun alkuviikkoina kipeänä. Menin ilman satulaa Queenilla ja vuoden vika tunti oli hyvä lopettaa leikkituntiin Fionalla♥ (tietenkin ilman satulaa)



Älkää välittäkö ilmeestäni, katsokaa ponia ;)

Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukuun erikoisemmat: Kiviojan ponit

Nyt saattaakin tulla aika pitkä postaus, nimittäin teen nyt kaikista Kiviojan poneista keillä olen mennyt esittelyn!

CONNEMARAT:

Fiona

Heh, päätin aloittaa kaikista helpoimmasta, Fionasta! Fiona on siis minun lempiponini ja ollut jo hyvin pitkään♥ Fionalla olen mennyt varmaan kaikista eniten, kun kellään muulla. Ekat ratsastusket Fionalla oli varmaan 2014 talvella. Ensimmäisillä kerroilla ei tainnut innostus oikein syttyä, Fionahan on yleensä aika laiska ja itse en tuolloin tietenkään osannut ratsastaa kauhean hyvin, enkä sitä saanut sitten niin hyvin liikkeelle. Kevääseen päin mentyä aloin pikkuhiljaa tykätä siitä yhä enemmän ja keväällä meninkin melkein joka toinen tunti Fionalla. Toukokuussa osallistuin elämäni ensimmäisiin estekisoihin, luokkana ristikko ja ratsuna tietenkin Fiona! Rata meni ihan hyvin ja oltiin viidensiä koko luokassa ja ensimmäiset ei sijoittuneet, oltiin siis aika lähellä ruusuketta! Siitä eteenpäin Fiona on aina ollut ihan ykköslempparini ja ollaan menty nyt yhteensä 2 koulukisat ja 2 estekisat! Ei vielä kertaakaan sijoitettu, mutta lähellä on ollut pari kertaa! Nykyään osaan ratsastaa Fionaa jo aika hyvin ja nappulat ovat alkaneet loksahdella oikeille paikoilleen ja viimisemmällä kerralla Fiona pyöristyi jo vähän kaulasta! Yksinkertaisesti hienoin poni johon olen tutustunut!♥♥



Queen

Oikein kiva poni, joka saapui syksyllä ja ollut nyt noin puolivuotta Kiviojilla. Queenillä kävin pyörähtämässä syksyllä estekisoissa 60cm luokassa. Rata ei ollut kovin hyvä, vaikka nolla rata saatiinkin, sillä poni teki radalla parit aika isot hypyt ja olin kerran jo kaulalla! Mutta oikein kiva poni kaikenkaikkeaan!


Daalia

Daalia on oikein hieno poni, en sillä ollut mennyt varmaan vuoteen kun syksyllä meninkin sillä 3 kertaa putkeen ja sain vähän tuntumaa poniin, kun viimekerrasta oli jo pitkä aika! Mutta oikein kiva poni koulussa ja esteillä!


Anni

Ennen tämä poni oli oikea rodeoponi, mutta nykyään osaa jo käyttäytyä, ja itse opin viimetalvena miten pukeissa pysytään kyydissä ja miten esim laukassa tilanteen saa korjattua nopeasti ja tuntui, että "hei minähän osaan ratsastaa tälläisiä pukkiponeja!" sen tunnin jälkeen on ollut oikein kivaa mennä Annilla, kun poni ei enään vedä pukkeja kun pitäsi lähteä laukkaamaan. Annilla nyt on ollut aika pitä saikku ja en sillä ole mennyt vähään aikaan, mutta poni on nyt tehnyt paluun tunneille ja ei olisi hassumpaa mennä sillä joku kerta!


Emer

Tällä hetkellä Emer on saikulla. Mutta Emer on oikein kiva poni, esteillä Emer on vähän kömpölö, mutta koulu ja muu hoituu hyvin!

Tb vuosi taaksepäin
Enni

Ihan kiva poni, mutta ei kuitenkaan ihan minun makuuni. Ennillä tulee aika harvemmin mentyä, enkä sillä hirveästi haluisikaan mennä.


Ninni

Ninnistä en oikein tykkää, saa tehä hirveästi töitä että sen saa hyvin liiekkelle. Ja laukka on kaikein vaikein osuus. Itse en oiekin osaa tätä ponia ratsastaa, mutta joskus ihan kiva tapaus kun sille tuulelle sattuu.


Etydi

Kiva ja aika vauhdikas tapaus! Etydi on ehkä parhaimillaan esteillä ja koulussakin se on ihan kiva! Etydistä minulla ei ole nyt mitään kuvia, mutta sellainen nätti kimo tamma!

DARTMOORIT:

Celeste

Tätä ponia olisin voinut kutsua minun vakkari maastoratsuksi. Sillä menin celestellä tuossa 2015 syksyllä kaikki maasto kerrat! Ponilla tykkäsin kovasti mennä ja tämän ponin kanssa koetut laukkamaastot ei tule koskaan unohtumaan! Paras maasto poni♥ Valitettavasti olen Celestelle jo aika pitkä joten en sillä hirveästi tule enään menemään :/


Jason

Jaskalla menin aika paljon silloin kun olin vielä aloittelija. Kerran sain sen ydelle tunnille tuossa 2016 talvella ja sitä edellisestä kerrasta oli ainakin vuosi. Tuon ratsastuskerran jälkeen en Jaskalla ole mennyt. Jason on aika laiska poni, mutta kun sen saa liikkumaan niin ihan kiva poni sekin!


Colibri

Colibri on aika juntturi poni, mutta kun sen saa liikkumaan niin se menee kyllä ihan kivasti. Colibrilla olen mennyt viimeeksi varmaan jotain kaksi vuotta sitten, joten siitäkin jo kauan aikaa. Colibrista minulla ei ole kuvia.

SHETTIKSET:

Jasu

Jasu on ainut tällä hetkellä Kiviojilla oleva shettis jolla olen mennyt ja Jasullakaan en enään pysty menemään ja viimekerrastakin jo hyvin pitkä aika.


Tässä oli nyt tälläinen vähän astetta speciallisempi postaus! Ja muistakaa, että kirjoitin vaan niistä Kiviojan poneista keillä olen mennyt ja ovat tällä hetkellä  Kiviojilla!