torstai 15. joulukuuta 2016

Pitkästä aikaa ilman satulaa!

Moikka! Nyt tulee pitkästä aikaa postausta Kiviojan tunneista ja tämä iis kertoo viimeviikon tunnista, kun menimme ilman satulaa pitkätä aikaa! Viimeisin ilman satulaa kerta taitaakin olla Turottarella joskus kesällä.

Menin siis tunnilla Queenilla ja aluksi vähän arvellutti, että Queenilla olisi tosi pomputtavat askeleet, mutta kun opin istumaan siellä niin askeleet olivat okeastaan hyvin tasaiset. Alkuverkoissa tultiin käynnissä ympyrällä olevat kolme puomia ja alettiin sitten tulemaan sitä ravissa molempiin suuntiin. Aluksi Queenin raviin piti vähän totutella, mutta pian ravi oli jo tosi tasaista ja selässä oli helppo istua. Puomit menivät ihan kivasti, vaikka poni taipui aika huonosti.

Kaikki kuvat (c) Nea.K


Otettiin sitten uralla pieniä laukka pätkiä, joista ei meidän kohdalla tullut oikein mitään, poni vain kiihdytti ravia, kun yritin nostaa laukka ja kun sain ravin taas rauhalliseksi ja yritin nostaa uudestaan niin poni ei reagoinut mitenkään ja lähti taas vain kiihdyttelemään.  Käveltiin sitten hetki ennen kun alettiin työskentelemään laukassa puomeilla.



Nostettiin siis kentän puolesta välistä laukka ja tultiin ympyrällä olevat puomit laukassa. Aluksi oli taaas ongelmia, mutta saatiin tällä kertaa myös laukka nousemaan ja saatiin jo paremmmat nostot! Otettiin vielä toiseen suuntaan sama juttu ja saatiin super hyvät nostot joihin oli hyvä lopettaa laukat.



Mentiin sitten vielä loppuravit ja tehtiin  voltteja ja ympyröitä, poni alkoi hakemaan jo kivaa muotoa ja saatiin Pamilta kehuja nätistä ravista. Mentiin sitten vielä loppukäynnit ja Queen jatkoikin vielä toiselle tunnille. Queen oli koko tunnin tosi kiva (alkulaukkoja lukuunottamatta) ja menee minun mielestäni paljon paremmin ilman satulaa kun sen kanssa, voisin kyllä mennä joku kerta uudestaan tällä super kivalla ponilla!♥

Parhaimmat pätkät jäivät valitettavsti jälleen kameran ulkopuolelle, kun
kuvaajan piti mennä laittamaan oma poni valmiiksi ensitunnille :)



6 kommenttia: