sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukuun erikoisemmat: Perus tallipäivä

Ajattelin, että kun monet ihmiset joilla on omat hoitoponit tai hevoset kirjoittavat blogeihinsa postauksia hoitopäivistään, mietin, että mites me joilla on omat hevoset?  En ole ennen kirjoittanut kun vaan heppojen ratsastuksista tai juoksutuksista,  mutta mitäs muuta minä teen tallilla kun vaan ratsastan? Sen saatte tietää tässä postauksessa!


Kun tulin koulusta menin oikeastaan melkein suoraan talliin, sillä meidän kaikki kokeet on nyt ohi ja läksyäkään ei enään tule! Kävin ensin moikkaamassa heppoja ja otin muutamat kuvat kameralla. Päiväheinät oltiin jo annettu joten minun ei niitä nyt tarvinnut antaa.

Menin sitten talliin ja siivosin karsinat ja lakaisin lattian. Laitoin sitten kaurat ja heinät jo valmiiksi. Meidän hepat saa aamulla ja illalla kolme desiä kauraa ja noin puoli desiä kivennäistä sekaan. Kesällä tuo kauran määrä on sitten pienempi. Heinää annetaan joku sellainen kauppakassillisen verran aina aamulla, päivällä, illalla ja sitten ns "yöheinät" kun hepat kuitenkin laitetaan johonkin viiden-kuuden aikaan sisään kun on jo niin pimeää, niin annetaan nuo "yöheinät" johonkin yhdeksän aikaan.



Joskus sitten pesen esim: Kaurakupit, vesikupit ja putsaan varusteita, mutta nyt kävin juottamassa hepat, kun nyt talvella niiden vesi jäätyy ulkona. Ja lähdin sitten sisälle.



Ollaan laitettu talliin vähän joulukoristeita :)

Tässä oli nyt tämä postaus ja nämä joulukuun erioiset tulevat nyt tässä vähän samaan syssyyn, mutta toivottavasti se ei haittaa teitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti