torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuun erikoisemmat: Meidän entisiä hevosia

Nyt olisi aika ensimmäiselle joukukuun erikoisemmat postaukselle ja aiheena on meidän entiset hepat! En aio kuitenkaan esitellä varsoja joita meillä on ollut, koska ollaan myyty ne yleensä 1-2 vuotiaina,  eli ne eivät meillä hirveästi ole viettäneet aikaa ja niitä meillä on muutenkin ollut yhteensä 17, aika iso luku vai? Mutta yleensä joka kesä on ollut vain yksi varsa ja joitain välivuosiakin on ollut, ettei ole ollut yhtäkään varsaa. Ja sanon tässä vielä, että minun isäni siis kasvattaa suomenhevosia, joten siksi varsoja on ollut niin paljon. Mutta eiköhän mennä ensimmäisen hevosen pariin!

V.T. Palma

Meidän perheen ihka ensimmäinen heppa! V.T. Palman iskä osti tarkoituksena alkaa kasvattaa suomenhevosia ja siitä se sitten lähti! V.T. Palma saapui meille jo ennen kuin olin edes syntynyt. V.T. Palma synnytti 10 varsaa joista osa syntyi ennenkö olin edes syntynyt ja osa kun olin jo syntynyt. V.T. Palman kaikki varsat myytiin paitsi yksi, Turotar, joka elelee vieläkin meillä! Yksi V.T. palman varsoista Turon Palma palasi takisin meille sen ravi uran jälkeen, Turon Palma saattaa olla tuttu osalle blogin lukioijelle, jotka seurasivat blogiani ihan alusta saakka. 

V.T. Palman kanssa ei kauheasti tullut puuhailtua kun olin silloin vielä aika pieni, enkä ymmärtänyt hevosista paljon mitään. Välillä käytiin kuitenkin harjaamassa sitä ja putsattiin jopa sen kavioita! Ja kuljin Idan kanssa sen mahan alta, kun V.T. Palma oli aina niin rauhallinen ja muutenkin jo aika vanha, mutta joo tiedetään hevosen mahan alta ei ikinä saa mennä, älkää tehkö samoin, niikun minä joskus 4-5 vuotiaana!! V.T. Palmahan lopetettiin sitten vuonna 2008, kun sen hampaat oli menneet jo niin huonoon kuntoon, ettei se pystynyt enään kunnolla syömään.

V.T. Palma. Pahoiitelen kuvien laatua! Kuvan reunalla näkyy Turotar varsana♥

Turon Palma

Turon Palma on myös yksi V.T, Palman varsoista, joka syntyi vuonna 1996. Turon Palma myytiin ravuriksi, niikun melkein kaikki meidän varsat. Turon Palma on meidän parhaiten menestynyt varsa ja kilpaili ihan suomenhevosten kansainvälisellä tasolla ja on ollut kaksi kertaa mukana suomen suurimassa ravitapahtumassa, kuninkuusraveissa taistelemassa kunigatar tittelistä. Kauhean paljon menestystä ei sieltä tullut, mutta Turon Palma on mummuassa ollut Villimiehen tammakilvan ykkonen, St Michel tammatähden ykkonen ja voittanut myös Fabrituksen muistoajon.

Turon Palma lopetti upean kisauransa muistaakseni 2005 tai 2006. Ja tuli takisin meille siitokseen viettämään ansaittuja eläkepäiviään. Turon Palma teki 5 varsaa, joista viimeisin oli syntyi 2013. Turon palman kanssa ei tullut kauhean paljon puuhailtua, mutta kyllä me sitä harjailtiin aina välillä. Turon palma lopetettiin 2016 huhtikuussa jalkavammaan, eli siitä on nyt vähän yli puolivuotta.

Turon Palma
Siinä oli sitten oikeastaan meidän kaikki hevoset Turottaren ja Kamun lisäksi ja varsojen. Tähän loppuun laitan vielä vähän vanhoja kuvia! Ja ainiin kaikki eivät vältämättä tiedäkkään, mutta Turotar on tehnyt myös kaksi varsaa 2008 Siro Palman, tutummin Siro ja 2010 Tisku Palman, tutummin Tisku. Turotarhan ei enään varsoja voi tehdä, koska kun Tuisku syntyi Turottaren kohtuun tuli pieni haava, joka estää sen ettei Turotar voi enään varsoa.

V.T. Palman yksi varsa, Hoviherra ja Turotar. Voi kun Turtsi olisi vieäläkin tuollainen, että pystyisi
olemaan samassa tarhassa muiden hevosten kanssa, eikä alkaisi heti potkimaan...

V.T. Palma ja Turon Palma

Turotar ja sen varsa Siro
Voi, että Turtsi on näyttänyt ennen niin erinlaiselta!

Turotar ja Turon Palma♥

Turtsi varsana♥♥

2 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoinen postaus! Tätä oli tosi kiva lukea ja noita vanhoja kuvia oli kiva katsoa! :)

    VastaaPoista