maanantai 1. helmikuuta 2016

Ratsastushistoriani

Moikka! Blogin erikoispostaus äänestykseen tuli tosi kivasti ääniä. Eniten ääniä tuli ratsastushistoeiapostaukseen! Joten aloitetaans :)

Olen aina ollut hevostyttö, koska meillä on muutenkin aina ollut hevosia, ja olen päässyt monta kertaa selkäänkin. Varsinaisen ratsastuksen aloitin, kun äiti haki keväällä meille paikkaa missä voisimme aloittaa ratsastuksen. Löysimme Kiviojan ponitallin, otimme yksityistunnin sieltä, tunti oli vähän niikun kokeilutunti, jonka muuten menin Jasonilla. Pidimme Kiviojaa hyvänä tallipaikkana ja päätimme aloittaa ratsastusken siellä, vakiotunneilla emme päässy viellä aloittamaan, kun vasta syksyllä 2013. Sillä aikaa kävimme tunneilla vaain silloin jos kaksi olisi jäänyt tunnilta pois. Siitä se sitten lähti, koko ajan oppi jotain uutta ja paremmaksi ratsastajaksi.

Fiona talvi 2014

Anni kevät 2014

Jaminaan tutustuin tarkemmin 2014 keväällä, jolloin siitä tulikin ehdoton lempparini!♥ Kun Jamina lähti laukkailemaan vihreimille laitumille, lempiponikseni kuoriutui Fiona. Kesällä osallistuin ensimmäistä kertaa kisoihin, estekisoihin Fionalla. Joissa olin viides eli jos olisin ollut yhden sijan parempi olisin sijoittunut ja saanut ruusukkeen. Olin ihan super tyytyväinen suoritukseeni! 2015 talvella Turotar tuli kuvioihin, onhan se meillä ollut koko ikäni, mutta nyt kun olen itse tajunnut jotain ratsastuskesta, myös Turottarella ratsastus alkoi kiinnostaa, Turotar osasi jo entuudestaan jotain ratsastus juttuja, vaikka eihän se ollut läheskään saman tasoinen kun esim jotkut tuntiponit, eikä kyllä ole vieläkään, mutta ratsastettavuus kuitenkin vähän parempi kun tuolloin. Ensin aloitimme Turottaren kanssa liinassa ratsastuksesta, sitten saatiin jo liina pois kuvioista, ja päästiin ratsastamaan itsenäisesti.
Fiona estekisat 2014
Turotar 2015 kesä (Turottaresta ei löytynyt mitään kuvia 2015 talvelta)

Muistan kun tuossa 2015 talvena mnin tosi monesti Fionalla ja Annilla melkeimpä joka toinne tunti Annilla ja joka toinen tunti Fionalla. Parashan juttu tuossa oli se, että pääsin menemään monta kertaa Fionalla. Ei minulla mitään Anniakaan vastaam ollut tosi kiva tapaus, mutta alkoi kyllä vähän tylsistymmään mennä niin paljon samoilla poneilla.

Anni talvi 2015
Tuossa keväällä aloin menemään jo aika paljon eri poneilla, kun kesällä tuli aika paljon uusia poneja Kiviojille, esim  Ninni, Emer, Enni, Celeste ja Robin. Robinilla en olekkaan viellä mennyt. 2015 syksynä tutustin myös poksuun! Poksu on kyllä ollut vähän pidempään jo Kiviojilla, itse sillä nyt pääsin sitten menemään. Ja tuossa 2015 syyskuussa oli myös estekisat joissaa myös tottakai menin Fionalla, noissa kisoissa ei sitten mennytkään kovin hyvin, mutta aina ei voi onnistua!

Ninni 2015 kesä

Fiona 2015 kesä

Emer 2015 syksy

Pokemon 2015 syystalvi
Turotar 2016 talvi

Tässä sitä nyt ollaan Lauantaina käydään niikun aina normaalisti ratsastustunnilla. Ja Turottarella ratsastellaan täällä kotona. Itseni mielestä olen oppinut paljon ratsastajana ja opin varmasti vielä paljon! Tässä nyt ratsastushistoriani, toivottavasti ajksoitte lukea loppuun! Ja toivottavasti piditte!



2 kommenttia:

  1. Näitä ratsastushistoria-postauksia on aina todella kiva lukea! Myös tämä oli kivaa luettavaa :)

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista