maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesäkuun kootut

Noniin, nyt olisi aika tehdä pitkästä aikaa kuukauden kootut postaus! Joskushan tykkäsin tehdä näitä aika paljon, mutta nyt ei ole tullut pitkiin aikoihin tehtyä, joten eikös aloiteta!


Kuukauden ratsut

Kamu ja Turotar tietysti, ja Kiviojilta Etydi, Daalia ja Berry. Kiviojilla oli tässä kuussa vain kolme tuntia, sillä Juhannuksena ei ollut tunteja.


Vois opetella kantamaan kädet ja pitää tuntuma...


Kuukauden onnistuminen

Tästä kuusta ei jäänyt mitään sellaista erityistä onnistumista mieleen.

Kuukauden epäonnistuminen

Tässäkkin sama juttu kun edellisessä =)

Kuukauden tapahtuma

Varmaankin se kun käytiin katsomassa, kun oriit päästettiin orilaitumille kesäksi. Kyllä se niitten meno on kivaa katsottavaa, tai oikeastaan aika hurjaa välillä ;)  (Tajusin, että tämä tapahtui kyllä toukokuun lopussa, mutta menköön nyt!)




Kuukauden luetuin postaus

"Blogi takaisin maanpinnalle" tässä postauksessa kerroin lähinnä kuulumisia, sillä blogi oli ollut pienessä horroksessa pari kuukautta.


Ihanaa heinäkuun alkua kaikille!

5 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Huomasin muutaman pilkun puuttuvan ja aika monta "ja" sanaa. Voisit käyttää välillä siis vaikka sanaa "sekä" niin ja-toistoa ei olisi niin paljoa. Kiva blogi kuitenkin sulla!

    viisiaskellajia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiisi vielä liittyen keskittäisin ainakin yläsivut, päivämäärän, otsikon ja sivupalkin! :D

      Poista
  2. Kiitos vinkeistä ;) Itse en tykkää, että ne ovat keskitettynä, ja tykkään blogistani juuri tälläisenä :)

    VastaaPoista