keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Esteponi lempi hommissaan

Moikka! Toissa lauantaina olikin Kiviojilla tämän kauden vika tunti. Poneilla on nyt kuukausi lomaa ja elokuussa sitten taas jatketaan!

Meille oltiin laitettu tunnille 4 ponia joista saatiin keskenään valita ketkä otamme. Minä valitsin sitten Etydin ja tunnin aiheena oli tekniikka kavalleteilla. Alkuun verryteltiin kolmella puomilla, joiden väliin tehtiin voltit. Tultiin tätä tehtävää molemmista suunnista. Sitten taidettiin vielä ravailla hetki ja käveltiin lyhyet välikäynnit ennenkuin alettiin hyppäämään.

Kuvat (c) Nea.K ja Siiri.P


Aloitettiin hyppääminen pienellä tekniikkatehtävällä kavalleteilla. Aluksi oli vähän hakemista, kun joutui tekemään aika tiukkaoja käännöksiä. Lopuksi tehtävä alkoi kuitenkin sujumaan jo paremmin ja Etydi oli tosi mieluisa ratsastaa.



Kavallettitehtävään lisättiin lopuksi myös lankkueste, joka oli muuripalikoiden päällä ja sen jälkeen tultiin vielä pari kavallettia. Lankkueste meni oikeastaan aina tosi hyvin ja saatiin siihen hyvä lähestyminen, kavalleteille tuli myös ihan kivat pikku hypyt.



Tuohon tehtävään lisättiin sitten vielä pieni innari, eli ensin tultiin kavallettitehtävä, sitten lankku ja lankulta innarille. Mentiin tämä pari kertaa, ja Etydi toimi oikein mukavasti ja innarille tuli tosi kivoja hyppyjä!


Lopuksi otettiin innarista yksi este pois niin, että siihen jäi pysty-linja, ja tultiin sitä isompana, noin. 70cm? Tästä tehtävästä jätettiin kavallettitehtävä pois ja tultiin vain lankku ja pysty-linja. Tämä meni jälleen ihan hyvin ja tultiin tämäkin muistaakseni pari kertaa, jonka jälkeen otettiin vielä pari kertaa pelkkä linja, pikkasen korkeampana. Kerran tultiin linjan ekalle vähän pohjaan, mutta muuten mentiin esteistä hyvin yli.


Ravattiin sitten vielä loppuravit, ja Etydi olikin siinä kivan rento ja pehmeä ratsastaa. Käveltiin vielä loppukäynnit ja niin olikin kauden vika tunti paketissa :)



4 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä menoa! Kuvista huomaa kyllä, että Etydi nauttii niin paljon tuosta esteiden hyppelystä!

    VastaaPoista
  2. Onpas kivan näköinen poni! Ja näin sivukommenttina: sulla on ihanan pitkät ja vaaleat hiukset! :)

    VastaaPoista
  3. Se on kyllä aika kiva ;) Ja hah, kiitos! :D

    VastaaPoista