sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Aurinkoa ja hevosia

Viimepäivät ovatkin olleet todella lämpimiä ja Aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta ja on voinut oikeasti sanoa, että nyt on kesä! Harmi, että ensiviikolla pitäisi alkaa sateet ja kylmemmät ilmat :(  Mutta nyt kuitenkin hevosiin! Keskiviikkona siskoni Ida ratsasti Kamulla ja minä ratsastin sitten torstaina Turottarella. Työskenneltiin aika paljon ilman jalustimia ja ensin heppa vähän ihmetteli kun jalustimet olivatkin kaulalla, mutta pian se tottui siihen.



Alkuun Turtsi oli ihan kiva ratsastaa, mutta lopussa Turtsin keskittyminen alkoi vähän herpaantua ja mikään ei tuntunut sujuvan, laukat otin ihan rennosti kevyessä istunassa molempiin suuntiin ja kyllä se olikin ihanaa!

Perjantaina vielä irtojuokutettiin molemmat hepat laitumella. Sitten vähän kelausta ajassa taaksepäin Kiviojan tuntiin 10.6 jolloin menin Daalialla, meillä oli opettajana harjoittelia, joten tehtiin ihan perusjuttuja, kuten siirtymiä ja ympyröitä. D oli oli tosi kiva ja alkoi jo lopuksi pyöristyä niskastaan, hieno poni!♥ Laukassa mentiin pääty- ja keski ympyröitä ja laukassa Daalia oli myös tosi kiva ja kevyt ratsastaa.

Daalia kuvat (c) Viivi Viskari



Eilen tunnilla olikin sitten ihan uusi tutttavuus, nimittäin Berry. Itse olin kuullut, että Berry on aika menevä tapaus, mutta sekin riippuu vaan ratsastajasta miten sen saa menemään. Aluksi Berry oli tosi kiva, mentiin ravissa puomeja molempiin suuntiin ja Berry meni tosi hyvin ja rauhallisesti. Laukassa sitten pakka levisi ja mentiikin aika lujaa... Jossain kohtaa sain kyllä hetkeksi laukan haltuun, mutta suorilla se taas vähän lähti, no ravattiin siinä vielä hetki ja lähdettiin kahlailemaan järveen. Berry ei ole ihan minun tyyppinen poni, mutta silloin kun itse osasin ratsastaa niin menihän se ihan hyvin :)

Berry kuvista kiitos Henriikalle!



4 kommenttia: